Kuvankäsittelystä mainoskuva
Kuvankäsittely

Kuvankäsittely ja kuvaus

Tarvitsetko apua kuvien käsittelyssä? Puuttuuko tuotteistasi, mainoksestasi tai tarinastasi kuvat? Yksinkertaisimmillaan kuvankäsittely voi olla halutun kuvajoukon pienentäminen tiettyyn kokoon tai tiettyihin valittuihin kuvakokoihin. Kuvankäsittelyn ammattilainen tekee aina tarkkaa työtä ja se on yksi tärkein mottoni.

Teen kuvankäsittelyä ja trikkikuvausta ammattitaidolla -”pikselintarkasti”- sillä sen näkee (myös asiakkaat), mikäli jostain on yritetty oikoa.. Autan mielelläni sinua saamaan kuvistasi mahdollisimman ammattimaisen näköiset. Vaikuttavat ja määrämuotoiset kuvat auttavat luomaan ammattimaista kuvaa toiminnastasi ja ovat eduksi myös kotisivujen sisällössä.

Kuvankäsittelytyön yhteydessä voidaan sopia myös alkuperäisten tiedostojen toimittaminen, jolloin niiden hyödyntäminen myöhemmin omalla työllä on mahdollista. Näin ollen saat ensimmäisen työn jälkeen käyttöösi pohjat, mitä voit hyödyntää itse myöhemmin. Kuvapohjien tai -mallien tekemisestä on hyvä sopia varhaisessa vaiheessa, jotta niiden rakenne tulisi tehtyä alusta asti mahdollisimman selkeäksi (tasot, kansiot, tasotyylit, jne).

Palveluitani ovat mm:

  • Edistynyt kuvankäsittely ja kuvituskuvat (trikkikuvaus, retusointi, kuvaefektit)
  • Kuvakollaasi (kuvajoukot ja asetelmat)
  • Valokuvien muokkaaminen (rajaamiset, väritasapainot)
  • Valokuvaus (kotisivujen tai mainosten tuotteet)

Kuvankäsittelyn esimerkkejä

Jos etsit esimerkiksi tarinallesi, esitteellesi tai mainoksellesi trikkikuvien sijaan jotain vielä erikoisempaa, voit aina katsoa myös kuvitus, piirros ja karikatyyri-palveluni.

Miksi ostaa kuvankäsittelyä?

Vaikka osaisit käyttää kuvankäsittelyohjelmia, kuten Photoshop, Gimp tai Affinity Photo, voi olla kustannustehokkaampaa teettää tiettyjä, monimutkaisempia töitä, ulkopuolisella. Laadukas kuvankäsittely vaatii vuosien harjoittelua ja toistoa, ymmärrystä työkaluista, varjoista ja sovellusten mahdollisuuksista. Osa kuvankäsittelytyöstä voi olla myös viimeistelyä varten. Mikäli sinua mietityttää jokin asia, ota yhteyttä ja katsotaan millaisesta työstä olisi kyse.

Kuvankäsittelyyn löytyy mm. Youtubesta kattavasti opetusvideoita (tutoriaaleja), mutta mikäli sinulla ei ole siihen aikaa, tai sitä piti olla ja siitä on jo vuosia, niin kannattaa harkita työn teettämistä asian jouduttamiseksi. Kuvankäsittelyn ammattilainen käyttää työajan asian edistämiseksi – eikä ohjelman opetteluun. 

Olen käyttänyt Adobe Photoshop ohjelmaa parikymmentä vuotta. Olen toiminut kouluttajana mm. Photoshop-kursseilla (perus ja edistynyt kuvankäsittely). 

Ota rohkeasti yhteyttä ja kysy lisää